YHDESSÄ ONNISTUMME!
24.01.2011 21:25
| Olen 51-vuotias sosiaalialan yrittäjä ja perhekodin isä Kirkkonummelta. Perheeseeni kuuluvat vaimo ja 7 lasta, kolme täysin omaa ja neljä lainassa. Lisäksi minulla on koira ja kaksi kissaa. Suuren osan vapaa-ajastani vietän kunnallispolitiikan ja järjestötoiminnan pyörittämisen parissa. Olen intohimoinen vapaa-ajankalastaja ja harrastan veneilyä. Luottamustehtäviäni: Kirkkonummen kunnanhallituksen jäsen kunnanhallituksen kehittämisryhmän pj kunnanvaltuutettu Metropolialueen kehittämisen seurantaryhmän jäsen Helsingin-ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin valtuuston varajäsen Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen valtuuskunnan varajäsen Kirkkonummen Suomalaisen srk seurakuntaneuvoston jäsen Kirkkonummen kirkkovaltuuston vpj Kirkkonummen nuorisoasunnot ry varapuheenjohtaja Suomen nuorisoasuntoliitto hallitus varajäsen Toiminut avustajaharjoittelijana Euroopan Parlamentissa Toiminut kahden kansanedustajan avustajana vuosina 2004-2009 asunut useita vuosia ulkomailla HUOLENPITOA HUOMISESTA Suomi on toipumassa globaalin finanssikriisin aiheuttamasta lamasta. EU:n jäsenvaltiona Suomi on joutunut muiden jäsenvaltioiden kanssa tukemaan holtittomasti talouttaan hoitaneita maita (Kreikka ja Irlanti). Käytännössä kysymys on kuitenkin em. maita kritiikittömästi luotottaneiden pankkien suojelusta konkurssia vastaan. Nyt on saatava pikaisesti aikaan valvontajärjestelmä, jolla säädellään kansainvälistä rahoitustoimintaa. Ei ole oikein, että pankkijärjestelmän tehdessä voittoa, rahat kuuluvat pankeille mutta tappiot sosialisoidaan veronmaksajille. Ns. pankkiveron käyttöönottoa olisi myös harkittava. Sosiaalisin perustein tapahtuvaa muuttoliikettä EU:n sisällä tulisi rajoittaa yhteisellä lainsäädännöllä. Sen avulla olisi mahdollista saada ns. sosiaalishoppailu kuriin. Hyvinvointivaltio ei ole vain rahallisten etuisuuksien jakoa vaan huolenpitoa koko väestön osaamisesta terveydestä ja työllistymisestä sekä tulojen ja varallisuuden kohtuullisen tasaisesta jakaantumisesta. Suomalaisesta omistuksesta on pidettävä huolta ja se tarkoittaa mm että valtion yhtiöiden omistus on turvattava. Tarvitsemme kuitenkin laajan pohjan omistukselle, jossa pörssiyhtiöiden ja valtionyhtiöiden rinnalla toimii monenlaisen omistuspohjan omaavia yrityksiä takaamassa suomalaisten työpaikkojen riittävyyden. Tärkeää mielestäni on kansalaisesta huolehtiminen ”kehdosta hautaan”. Lapset, nuoret ja ikäihmiset tarvitsevat erityishuomion. Tämä tarkoittaa laadukkaita tasa-arvoisia terveydenhuoltopalveluita, monipuolisia päivähoitopalveluita sekä hyvää yhtenäistä perusopetusta. Tulevina vuosina ikääntyvien ihmisten määrä lisääntyy huomattavasti, laitospalvelut eivät tule olemaan ratkaisu suurten ikäluokkien tarvitessa tukea päivittäiseen elämäänsä. Ikäihmisten palveluissa on panostettava kotihoidon tukemiseen. Oikeat ja yksilölliset apuvälineet lisäävät heidän selviytymistään arvokkaasti omassa kodissaan. Apuvälineet mahdollistavat myös osallistumisen ja yksilölliset elämäntilannetta vastaavat valinnat. Koti on ihmiselle paras paikka. Arvokkaan vanhuuden voimme viettää monella tavalla. Suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointi on jatkossakin rakennettava vahvan osaamisen tiedon ja taidon varaan Hyvät koulutuspalvelut lähtevät laadukkaasta peruskoulusta ja takaavat vahvan pohjan kehittää ja syventää omaa osaamista. Kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämiseksi koulutuksen merkitystä ei tule unohtaa. Hyvä ja tasa-arvoinen arki on meidän jokaisen oikeus. HYVÄLLÄ YHTEISTYÖLLÄ TÄMÄ KAIKKI ON SAAVUTETTAVISSA! Ota yhteyttä rohkeasti ari.harinen@kirkkonummi.fi Gsm 0503076333 |
